Yleisesti uskomuksena on, että karjalanpiirakat ovat monimutkaisia ja vaikeita tehdä. Onhan niissä toki useita työvaiheita ja valmistus vie jonkin verran enemmän aikaa, mutta kun vain uskaltaa kokoilla, ei se mitään vaativaa loppujen lopuksi ole.
Itse innostun aina välillä karjalanpiirakoita tekemään. Olen kokeillut erilaisia tapoja pastakoneesta lähtien, saada kuorista tarpeeksi ohuita ja pyöreitä. Kuitenkin perinteinen, karjalaista alkuperää olevalta mummoltani aikoinaan perintönä saatu, piirakkapulikka on osoittautunut parhaaksi vaihtoehdoksi. Pienen harjoittelun jälkeen ja runsaan jauhon käytön ansiosta taikina lähtee pyörimään pulikan alla kuin itsestään ja kuorista tulee ohuita ja pyöreitä.
Rypytyksen tekemiseen löytyy myös erilaisia ohjeita, mutta lähtökohtaisesti periaate on kaikissa sama ja jokainen meistä tietää miltä lopputuloksen tulisi näyttää. Itse lähden liikkeelle aina yläreunasta ja etenen siitä tasaisesti kohti toista päätyä. Jotkut vannovat keskeltä aloittamisen nimiin jne. Pääasia, että uskaltaa tarttua toimeen, sillä mikä onkaan parempaa kuin itse tehdyt uunituoreet karjalanpiirakat!
Karjalanpiirakat
~ 25 kpl ~
Taikina:
2 dl vettä
1 tl suolaa
4 1/2 dl ruisjauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
Puuro:
2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l maitoa
1 tl suolaa
Voiteluun:
2dl vettä
75 g voita
Keitä täytteen puuro. Kiehauta vesi ja keitä puuroriisi siinä, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää maito. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta puuroa kannen alla miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Itse nostan kattilan levylle ritilän päälle ja annan puuron hautua todella hiljakseen, noin 1,5 h. Näin se ei pala niin helposti myöskään pohjaan ja lopputulos on pehmeän samettinen. Mikäli pidät kattilan koko ajan suoraan levyllä, haudutuksessa menee noin 40 minuuttia. Lisää lopuksi suola.
Valmista kuoritaikina sekoittamalla kylmän veden joukkoon suola ja jauhot. Sekoita napakaksi taikinaksi. Pyörittele taikinasta tanko ja jaa se 25 yhtä suureen osaan. Pyörittele palat palloiksi ja litistä ne kakkaroiksi. Jauhota kakkarat ja peitä kelmulla tai kulholla etteivät ne kuivu.
Jauhota leivinpöytä reilusta ruisjauhoilla ja kauli kakkarat piirakkapulikan kanssa ohuilsi noin 14 cm:n kokoisiksi kiekoiksi. Pinoa pohjat päällekkäin ja laita väliin jauhoa etteivät ne tartu toisiinsa. Peitä jälleen kelmulla tai kulholla.
Harjaa kuoret jauhoista. Annostele puuroa reilu ruokalusikallinen pohjan päälle ja rypytä pohjan reunat peukalon ja etusormen välissä. Nosta piirakat vieri viereen pellille ja paista 275 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Kiehauta voi ja vesi. Sivele kypsät piirakat seoksella heti uunista pois oton jälkeen ja lado ne päällekkäin vuokaan. Peitä piirakat leivinpaperilla ja pyyheliinalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti