Lapsille saan tehdä melko paljon kakkuja, mielellään tekisin enemmänkin, koska rakastan niitä, jos tämä ei aikaisemmista postauksista ole käynyt selväksi. 😉 Lapsille suunnatuissa kakuissa saa usein myös testattua erilaisia tekniikoita, koska lasten toiveet ovat erittäin monipuolisia.
Viime syksynä sain toiveen Paw Patrol -kakusta. Koin silloin parhaaksi käyttää valmista kakkukuvaa. Tähän asti olen maalannut itse kuvat enkä ole aiemmin käyttänyt valmista kuvaa. Joskus olen syönyt kakkua, jossa oli valmis kuva ja hieman mietitytti hypätä niiden maailmaan. Tuossa syömässäni kakussa oli ohuen ohuelle vohvelille painettu kuva ja mielestäni se oli sitkeää. Vohvelikuvan käytössä on toki myös olennaista ajoitus, sillä se vaatii kosteutta ettei se ensimmäisellä kakkulapion painalluksella mene palasiksi. Jos se taas on liian kostea, siitä helposti tulee sitkeä. Nyt ilahduin, kun huomasin, että valmiita kuvia saa myös sokerimassalle painettuna. Sokerimassa on minulle tutumpi ja tiedän miten se käyttäytyy. Ostamani kuva oli myös ohuen ohut, kuten vohvelikuvakin. Sokerimassakuva tarvitsee myös hieman kosteutta, jotta se pehmenee, mutta sitä ei kannata laittaa kakun päälle kuin pari tuntia ennen tarjoilua.
Tässä kakussa oli toiveen mukaan mustikka- ja valkosuklaatäyte. Mustikkatäyte on sovellettu tästä mansikkatäytteestä. Mustikka ja valkosuklaa ovat kyllä erittäin toimiva yhdistelmä, kunhan muistaa ettei tee mustikkatäytettä liian makeana eli muista säätää sokerin määrää!
Kaikki kakun pursotukset ovat kermaa ja reunan pursotukset on värjätty toiveiden mukaisiksi pastaväreillä. Tassut sekä nimi kakun päällä ovat sokerimassaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti